Energiansäästö
Koasilla lämmöstä, sähköstä ja vedestä syntyvien energiakulujen osuus hoitokuluista on noin kolmannes, eli noin 2,5 miljoonaa euroa vuodessa. Pienillä teoilla, kuten tarpeettomien valojen sammuttamisella, huonelämpötilan alentamisella, oikein tuulettamisella ja vedensäästöllä voimme kaikki osallistua energiankulutuksen vähentämiseen ja siten myös pienentää ympäristövaikutuksia. Energiansäästötoimilla on onnistuttu saavuttamaan noin 500 000 euron laskennallinen säästö vuosittain, mikä on mahdollistanut myös 3,5 prosenttia alemman vuokratason.
Laskemalla huonelämpötilaa vaikutat energiankulutukseen mutta myös asumisviihtyvyyteen. Yleensä 20–22 asteen huonelämpötila koetaan miellyttävänä, kun taas makuuhuoneessa jopa 18–20 astetta voi tuntua sopivalta. Oikea sisälämpötila parantaa sisäilmanlaatua ja vähentää ilman kuivuuden tunnetta talvikaudella.
Sähkönkulutuksesta eniten kuluu ruoan säilytykseen ja valmistukseen, tietokoneiden ja viihde-elektroniikan käyttöön, valaistukseen sekä pyykin pesuun ja kuivaukseen. TV:n ja viihde-elektroniikan valmiustilat kuluttavat jopa 10 prosenttia koko kotitaloussähköstä, joten niiden sammuttaminen on tärkeää paloturvallisuuden ja energiansäästön kannalta.
Veden kulutuksesta suurimman osan vie suihkussa käyminen, WC:n huuhtelu sekä astian- ja pyykinpesu. Vuotava hana tai WC-istuin lisää merkittävästi vedenkulutusta, joten niiden korjaaminen on tärkeää. Pienillä teoilla, kuten hanan sulkemisella hampaidenpesun ajaksi, voimme myös säästää vettä.